Rosa rugosa

Nyt kun kaikki kanavat pursuavat joulua, niin minäpä kerron sinulle yhden kesäisen tuoksumuiston.

Olin viisi-kuusivuotias tytön tyllerö. Asuimme pikkuisessa vuokramökissä maalla. Vanhempien ollessa töissä meitä piti silmällä naapurin nauravainen Helmi. Päivä oli huumaavan helteinen. Äidin ompelema trikootoppi ja sortsien virkaa toimittavat pikkuhousut vaatetuksenani päräytin pyörällä pensasaidan taitse naapuriin. Rintamamiestalo oli sitä mallia, jossa oli kellarikerroksen mahdollistava korkea sokkeli. Talon viereltä piha laskeutui kohti peltoa.

Keskellä pihaa minun oli aivan pakko pysäyttää. Sieraimeni valtasi käsittämätön tuoksu, jonka alkuperää en heti ymmärtänyt. Vieno tuuli sai puolen pihan suuruisen kurtturuusupensaikon oksat heilahtelemaan ja auringon lämpö tiivisti aistimuksen voimaa. Vedin ilmaa sisään ja olin pyörtyä. Ruusun tummanpunaiset samettiset terälehdet ja pörheät keltaiset heteet, joita kimalaiset piirittivät, tallentuivat tuoksun rinnalle kuvana. Kokemus oli niin voimakas, että edelleenkin voin silmät sulkemalla helposti palata tuohon hetkeen.

Ensi kerrat ovat aina voimakkaita. Osa aistimuksista vain tahtoo vuosien varrella laimentua.

Toivon, että löydän itsestäni (ja toivon, että löydät itsestäsi) edelleen – edes ajoittain – tuon lapsen, joka ahmii elämää uutuuden viehätyksestä kaksin käsin. Ja kaikilla aisteilla!

Kuva: @sallavesatikkanen